Christopher Mandiangu Jaroon

FF Jaro on solminut tämän kauden mittaisen sopimuksen saksalaisen Christopher Mandiangun kanssa.

Helmikuussa 26 vuotta täyttävä Christopher Mandiangu on syntynyt Kongossa, mutta hän muutti nuorena perheensä mukana Saksaan. Saksassa Mandiangu ehti pelata Regionalligaa useammassa joukkueessa. Lisäksi hän on edustanut Saksaa poikamaajoukkueissa aina U18-ikäluokkaan saakka.

Kaudella 2015 Mandiangu siirtyi Hollannin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle FC Eindhovenin riveihin. Hollannista Mandiangu siirtyi tammikuussa 2016 Skotlannin pääsarjaan Hamilton Academicaliin, jossa hänen peliaikansa jäi kuitenkin vähiin. Skotlannin jälkeen Mandiangu siirtyi Slovakiaan MŠK Žilinan paitaan. Slovakiasta Mandiangun matka jatkui Itävallan toiselle sarjatasolle, jossa hänen seuransa oli FC Blau-Weiß Linz. 

Mandiangu on myös pelannut Armenian pääsarjassa FC Gandzasar Kapan -joukkueessa, jossa hänelle kertyi kaksi Eurooppa-liigan karsintaottelua. Mandiangun edellinen seura on Israelin toisen sarjatason Hapoel Kfar Saba.

Mandiangu viihtyy parhaiten keskikentällä hyökkäävässä roolissa joko kymppipaikalla tai laidalla. Hän itse odottaa jo pääsevänsä tositoimiin punapaidassa.

- Olen todella iloinen päästessäni tänne. En malta odottaa, että pääsemme taistelemaan noususta takaisin liigaan. Tulen antamaan joka hetki kaikkeni joukkueelle ja faneille, Mandiangu kertoo.

FF Jaron päävalmentaja Tomi Kärkkäinen uskoo Mandiangun olevan Jarolle hyvä vahvistus.

- Tämän hetken pelaajiimme verrattuna Mandiangu muistuttaa eniten Seth Paintsilia. Mandiangu on nopea ja taitava pallon kanssa, lisäksi hän on hyvä viimeistelemään. Olemme saaneet hänestä hyvät suositukset ja olemme myös katselleet paljon videoita. Kaikesta päätellen olemme saaneet laadukkaan pelaajan. Yritämme saada hänen paperiasiansa mahdollisimman nopeasti hoidettua, mutta jää nähtäväksi onko hän edustuskelpoinen vielä seuraavassa ottelussa, Kärkkäinen kommentoi tuoretta hankintaa.

20.04.2018 | 22:06
15.04.2018 | 19:51
08.04.2018 | 11:00
07.04.2018 | 16:27
06.04.2018 | 20:14
31.03.2018 | 11:12
31.03.2018 | 10:59
29.03.2018 | 15:10