Ekenäs IF murskasi Jaron

Tasaisen avauspuoliajan jälkeen Ekenäs IF latoi toisella puoliajalla taululle murskalukemat. Ottelu päättyi lukemiin 0-3 (0-0).

Tomi Kärkkäinen oli lupauksiensa mukaisesti ottanut sekä Denisin että Felix De Bonan avauskokoonpanoon. Heidän lisäkseen avaukseen olivat tulleet Kareem Moses ja Kim Böling. Muutosten myötä Kärkkäinen oli siirtänyt Jonas Emetin keskuspuolustajaksi.

Ottelu oli odotusten mukaisesti hyvin erilainen kuin keskiviikon ottelu AC Kajaania vastaan. Molemmat joukkueet puolustivat tarkasti ja hyviä maalipaikkoja ei juurikaan avauspuoliajan aikana nähty.

Ensimmäinen vaarallinen tilanne nähtiin vajaan kymmenen minuutin kohdalla, kun Jacob Bushue pääsi laukomaan noin 20 metristä, mutta Jonas Edström jatkoi hyviä otteitaan ja torjui laukauksen kohti sivurajaa.

Jarosta Emet pelasi erinomaisesti puolustuslinjassa ja puolustamisen lisäksi hän väläytteli hyvää potkutekniikkaansa. Emet avasi useamman kerran tarkoilla ristipalloilla kohti Seth Paintsilia, joka kuitenkaan ei päässyt laitapuolustaja Joel Akpinin ohi.

Emet laukoi myös kahteen kertaan tulisesti. Ensimmäinen laukaus suuntautui sivuverkkoon ja jälkimmäisellä kerralla Emet laukoi vapaapotkun 30 metristä kovaa Mehdi El Moutacimin käsien kautta kulmapotkuksi.

De Bona ja Denis väläyttelivät pariin kertaan vaarallisuuttaan. Lähimpänä maalintekoa oli Denis, joka De Bonan kantapääsyötön jälkeen yritti todella ovelasti nostaa kaukaa pallon El Moutacimin yli. El Moutacim oli Denisin ratkaisun kanssa suurissa vaikeuksissa ja lopulta pallo kimposi kentälle maalivahdin käsien ja yläriman kautta.

Tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toisesta puoliajasta muodostui Jarolle todella synkkä. Puoliaika oli vanhentunut vain pari minuuttia, kun Jaron puolustus törmäili keskenään ja Hanson Boakai pääsi rangaistusalueelle, jossa Pavle Milosavljevic kaatoi Boakain rangaistuspotkun arvoisesti.

Samassa tilanteessa Kim Böling loukkasi pahasti olkapäänsä ja häntä hoidettiin kentän pinnalla pitkään. Ensimmäisten tietojen perusteella Bölingin olkapää meni sijoiltaan. Kun peli pääsi useamman minuutin jälkeen jatkumaan, laukoi Riku Selander rangaistuspotkun varmasti maaliin.

Tilanne oli muutaman minuutin jälkeen jo 0-2, kun Boakai tuli kolmen Jaron pelaajan keskeltä pallon kanssa päätyrajalta ja tarjoili Akseli Ollilalle takaviistoon paikan, josta Ollila laukoi pallon maaliin lukemin 0-2.

Kahden maalin jälkeen Jaron peli lopahti pahemman kerran ja 1547-päinen kotiyleisö näki todella vaisun esityksen toisella puoliajalla.

Päivän ilonaiheisiin kuului Jusa Ihalaisen ensimmäiset minuutit Ykkösessä, kun hän pääsi pelaamaan viimeiset 15 minuuttia.

Otteun loppupuolella Kareem Moses otti päivän toisen keltaisen kortin, kun hänen kätensä osui vastustajan kasvoihin. Pian Mosesin punaisen kortin jälkeen Ollila syötettiin läpiajoon ja hän teki ottelun toisen maalinsa ja loppulukemiksi merkittiin 0-3.

Kaksi maalia tehnyt Akseli Ollila oli ottelun jälkeen erittäin tyytyväinen.
- Tärkeintä oli, että saimme kolme pistettä mukaamme. Kuuden ja puolen tunnin bussimatka ei tunnu miltään tämän jälkeen, Ollila iloitsi.

FF Jaron kapteeni Thomas Kula kaipasi parempaa keskittymistä.
- Tänään oli monta sellaista tilannetta, jotka kääntyivät meitä vastaan. Näkee, että Ekenäs IF pelaa hyvässä vireessä. Mielestäni tämä ei ehkä ollut ihan 0-3-ottelu, mutta meidän pitäisi voittaa näitä otteluita. Kuumuudella ja kahdella ottelulla oli tietenkin osansa tänään. Meidän olisi ehkä pitänyt pystyä keskittymään paremmin päivittäiseen tekemiseen ja pelata mahdollisimman hyvin, eikä katsoa liian pitkälle tulevaisuuteen. Meillä oli melko isoja muutoksia joukkueessa ja siihen nähden fokuksen olisi pitänyt olla enemmän ottelussa. Tämä on prosessi uusien pelaajien kanssa ja meidän pitää uskoa, että pääsemme sinne, missä haluamme olla, Kula kommentoi.

Ekenäs IF:n Gabriel Xatart oli tyytyväinen tulokseen etenkin, kun joukkueelta puuttui paljon pelaajia.
- Todella hyvä tulos, sillä meillä oli tänään paljon pelaajia poissa. Ensimmäinen puoliaika oli vaikea pitkän matkustamisen jälkeen. Toisella puoliajalla yritimme välttää suunnanmuutoksia, joihin Jarolla on paljon hyviä pelaajia, Xatart kommentoi.

Tomi Kärkkäinen puolestaan oli ottelun jälkeen pettynyt, mutta korosti kauden olevan kesken.
- Tiesimme, että vastassa on yksi sarjan kompakteimmista vastustajista ja kyse on pienistä marginaaleista. Ensimmäinen maali on varsinkin tällaisissa otteluissa tärkeä. Toinen maali katkaisi meidän selkärangan. Siinä oli tietysti hieno yksilösuoritus, mutta se oli meiltä todella huonoa puolustamista. Ensimmäisellä puoliajalla oli pari kertaa lähellä, että Denis ja De Bona olisivat löytäneet toisensa ja se oli monesti pienestä kiinni. Peräänkuulutan myös hyökkäyspään pelaajilta parempaa ajoitusta. Aiheutamme liikaa paitsioita tällä hetkellä. Meidän kautemme ei ole missään nimessä ohi, vaan vielä on jaossa yli 30 pistettä, Kärkkäinen sanoi.

0-3

52' Selander Riku 0-1
58' Ollila Akseli 0-2
90+02' Ollila Akseli 0-3

FF Jaro

25 Edström Jonas
4 Milosavljevic Pavle
7 Kula Thomas
10 Emet Jonas
76' Ihalainen Jusa
12 Moses Kareem Michael Marcus 54'90+01'90+01'.
13 Böling Kim
51' Strömbäck Viktor
15 Chavez Ramirez Darvin Francisco
29 Olusanya Anthony
30 Paintsil Seth
20 De Assis Denis Lima
73' Myrevik Jim
9 De Bona Felix

Vaihtopelaajat
2 Strömbäck Viktor
3 Antila Ilari
17 Sjöstedt Toni
18 Sillah Samba
21 Myrevik Jim
28 Ihalainen Jusa
1 Häggblom Patrik

Ekenäs IF

4 Hocine Chakib 32'
5 Meleke Ulrich Sidoine
6 Sihvonen Atte
8 Bushue Jacob
10 Ollila Akseli
90+03' Flink Robin
12 El Moutacim Mehdi
13 Lindqvist William
14 Selander Riku 79'
16 Boakai Hanson
77' Mosawer Ahadi
18 Honkasalo Hans-Emil
74' Nyström Vili
19 Akpini Joel Konan

Vaihtopelaajat
11 Nyström Vili
24 Flink Robin
80 Jäntti Jonathan
20 Mosawer Ahadi