Ennakko: EIF - FF Jaro

Jaro lähtee Tammisaareen hakemaan neljättä perättäistä voittoa huolimatta siitä, että joukkueella on lukuisia poissaoloja.

Lähtökohdat

Jaro on saanut pelinsä toimimaan ja joukkue on voittanut nyt kolme edellistä otteluaan ja nyt vuorossa on vierasottelu Ekenäs IF:a vastaan. Neljässä edellisessä ottelussa Jaro ei myöskään ole päästänyt yhtään maalia omaan verkkoonsa. Voittoputken myötä Jaro on noussut sarjassa kuudennelle sijalle. Viime perjantaina Jaro haki Oulusta kolme pistettä, kun OPS kaatui Christian Eisselen maalilla lukemin 0-1.

Joukkueet kohtaavat lauantaina kolmatta kertaa tämän kauden Ykkösessä ja molemmat ovat toistaiseksi voittaneet yhden keskinäisen ottelun. Jaro avasi kautensa voitolla Tammisaaresta lukemin 2-0, mutta kesäkuun lopussa EIF otti revanssin, kun se nousi ottelun loppussa maalin takaa aina voittoon saakka.

Ekenäs IF on sarjataulukossa seitsemännellä sijalla juuri Jaron alapuolella kaksi pistettä pietarsaarelaisia perässä.

Ykkösen maalikuninkuudesta käydään myös kovaa taistelua ja lauantaisessa ottelussa vastakkain ovat tällä hetkellä maalipörssin jaetulla kakkossijalla olevat Christian Eissele sekä EIF:n Felix De Bona. Molemmat ovat viimeistelleet yhdeksän maalia, kun maalipörssin kärjessä on FC Hakan Kalle Multanen 11 maalilla.

FF Jaron pelaajatilanne

Jaro lähtee Tammisaareen melko kapealla ryhmällä, sillä loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat Joni Remesaho, Joakim Häggblom ja Kevin Peth. Heidän lisäkseen Thomas Kula ja Nikolaos Kousidis ovat pelikiellossa. Lisäksi Jaron päävalmentaja Calle Löf on lauantaina tyttärensä häissä. Samoissa juhlissa on myös Antonio Hotta. Jaron valmentajana EIF-ottelussa tulee toimimaan Jimmy Wargh.

Positiivinen uutinen on Papa Niangin kauan odotettu paluu kokoonpanoon. Niang loukkasi jalkansa kauden avausottelussa juuri EIF:a vastaan ja on ollut siitä lähtien sivussa. OPS-ottelusta vamman vuoksi sivussa ollut Markus Kronholm on jälleen pelikunnossa.

Otteluinfo

EIF - FF Jaro
Milloin: lauantaina 26.8.2017, klo. 17:00
Missä: Tammisaaren Keskuskenttä
Stream: Fanseat