Ennakko: Ekenäs IF - FF Jaro

Noin puolen vuoden mittainen odotus on vihdoin ohi ja Ykkönen alkaa lauantaina. Jaro kohtaa avausottelussa Ekenäs IF:n vieraskentällä. Niklas Käckon mukaan joukkue on valmis kauden avaukseen.

Lähtökohta

Ykkönen alkaa pitkän odotuksen jälkeen lauantaina ja Jaro avaa kautensa Tammisaaressa, jossa se kohtaa viime kauden suurimman yllättäjän, Ekenäs IF:n. FF Jaron päävalmentaja Niklas Käcko kertoo, että joukkue on odottanut kauden avausottelua jo pitkään ja kaikki on valmista lauantaita varten.

- Joukkueen tunnelma on huipussaan, jokainen odottaa kauden avausta. Minustakin tuntuu siltä, että nyt on jo aika ensimmäiselle sarjapelille. Tämä on tuntunut vähän kuin lapsena jouluaaton odottaminen. Välillä sitä on miettinyt, että tuleeko tämä päivä ollenkaan. Meillä on ollut raskas talvi, mutta olemme menneet systemaattisesti eteenpäin. Nyt se alkaa ja me olemme valmiita, Käcko sanoo.

Jaron osalta alkuvuotta varjostivat lukuisat pienet loukkaantumiset, mutta Käcko kertoo luottaneensa, että joukkue menee oikeaan suuntaan.

- Loppuen lopuksi olen erittäin tyytyväinen preseasoniin. Meillä oli paljon loukkaantumisia talvella, mutta ne eivät kuitenkaan olleet vakavia loukkaantumisia. Vakavin oli ehkä Pavle Milosavljevicin loukkaantuminen ensimmäisessä Cupin ottelussa, mutta sekin oli tälli. Meillä oli paljon pieniä vammoja, jotka pitivät pelaajia poissa peleistä. Silloin sitä helposti voi alkaa miettiä, että teenkö minä jotain väärin ja pitääkö harjoittelua keventää. En ole kuitenkaan tehnyt niin, vaan olen pitänyt kiinni suunnitelmastani ja luottanut siihen, että tiedän mitä olen tekemässä. Minulla on myös faktaa järjestelmän takana. Nyt olen tyytyväinen, sillä pelaajat ovat valmiita pelaamaan 90 minuuttia jalkapalloa korkealla intensiteetillä, jossa prässättään ylhäältä. Se on ollut tavoitteeni alusta lähtien, Käcko kertoo.

FF Jaron vastustajaksi avausottelussa asettuu Ekenäs IF, joka oli viime kauden suurin yllättäjä. Viime kaudella EIF taisteli lähes loppumetreille saakka noususta Veikkausliigaan espanjalaisvalmentaja Gabriel Garcia Xatartin johdolla. Talven aikana tammisaarelaisten joukkue on uudistunut suurelta osin ja joukkueen iskukykyä on hieman hankala arvioida.

- Heillä on samat valmentajat edelleen, joten uskon, että he haluavat pelata samanlaista jalkapalloa kuin viime kaudella. Viime vuonna EIF oli erittäin hyvä joukkue, mutta en usko, että he ovat kauden alkaessa aivan niin hyviä. Heitä ei pidä missään nimessä aliarvioida, mutta uskon, että me voimme pakottaa heidät vähän useammin virheisiin ja käyttää ne hyväksemme. EIF on joukkue, jota on vähän hankala vielä arvioida, koska on se on uudistunut niin paljon. Jokainen joukkue haluaa kauteen hyvän alun ja ensimmäinen peli on aina ensimmäinen peli. Luvassa on varmasti tiukka ottelu, Käcko ennakoi. 

FF Jaron pelaajatilanne

Jaro pääsee Ykkösen avausotteluun lähes täydellä miehistöllä. Jim Myrevikillä on pieniä ongelmia takareiden kanssa. eikä sen kanssa haluta ottaa riskejä, joten Myrevikiä ei tulla näkemään lauantaina kokoonpanossa. Muuten joukkue on terve. Myös edellisen ottelun pienen vamman vuoksi väliin jättänyt Jonas Emet on siis pelikunnossa lauantaina.

Ottelutiedot

Ekenäs IF - FF Jaro
Milloin: lauantaina 27.4.2019, klo 17.00
Missä: Keskuskenttä, Tammisaari
Stream: Elisa Viihde