Ennakko: FF Jaro - Ekenäs IF

Jaro tavoittelee perjantaina toista perättäistä voittoaan, kun Pietarsaaren Keskuskentälle saapuu Ekenäs IF.

Lähtökohdat

Jaro sai tiistaina vihdoin kauden ensimmäisen kotivoittonsa, kun OPS kaatui kovan taistelun jälken lukemin 2-1. Jaron sankarina tuossa ottelussa toimi keskushyökkääjänä pelannut Seth Paintsil, joka oli vahvasti mukana Jaron molemmissa maaleissa.

OPS-voiton ansiosta Jaro nousi yhden pykälän sarjataulukossa ja pietarsaarelaiset ovat nyt kuudennella sijalla 13 pisteellään. Perjantainen vastustaja Ekenäs IF löytyy kahdeksannelta sijalta kerättyään yhdeksästä ottelusta seitsemän pistettä. EIF:n alkukauden maalitykkinä on toiminut Felix De Bona, joka on tehnyt joukkueensa kymmenestä maalista kuusi.

Joukkueet kohtasivat toukokuun alussa ja ottelu oli Jaron ensimmäinen ottelu tämän kauden Ykkösessä. Jaro koki heti tuolloin ottelun alussa kaksi isoa takaiskua, kun Papa Niang ja Pavle Milosavljevic loukkaantuivat ensimmäisen 25 minuutin aikana. Jaro pystyi tekemään toisella puoliajalla ratkaisevat osumat ja pisteet matkasivat tuolloin Pietarsaareen lukemin 2-0 Georgios Katidisin ja Markus Kronholmin maaleilla.

FF Jaron päävalmentaja Kristian Heames odottaa perjantaina kovaa kamppailua.

- Tiistaina olin tyytyväinen meidän taisteluilmeeseemme ja sen täytyy jatkua myös perjantaina. EIF hakee varmasti perjantaina revanssia ja uskon, että he tulevat otteluun aggressiivisemmin kuin ensimmäisessä kohtaamisessa, Heames ennakoi.

FF Jaron pelaajatilanne

Tiistaina voiton lisäksi positiivista oli se, että Jonas Emet pelasi 75 minuuttia ja Pavle Milosavljevic palasi kentälle loukkaantumisensa jälkeen ja pelasi viimeisen vartin.

- Milosavljevic tulee olemaan perjantaina avauksessa, Heames paljasti suunnitelmiaan.

Loukkaantuneina ovat Papa Niang, Joni Remesaho sekä Joakim Häggblom. Adam Vidjeskog kärsii pelikieltoaa ja Axel Vidjeskog on maajoukkueen mukana. Charalampos Chantzopoulos ja Georgios Katidis olivat tiistaina vammojen vuoksi penkillä koko ottelun ja Heamesin mukaan kaksikko on perjantaina mukana kokoonpanossa.

Otteluinfo

FF Jaro - Ekenäs IF
Milloin: perjantaina 30.6.2017, klo 18:30
Missä: Pietarsaaren Keskuskenttä
Stream: Fanseat