Ennakko: FF Jaro - JS Hercules

FF Jaro kohtaa lauantaina harjoitusottelussa JS Herculeksen.

Lähtökohdat

Jarolla on jäljellä vielä kaksi harjoitusottelua ennen huhtikuun lopussa alkavaa Ykköstä. Molemmat ottelut pelataan Pietarsaaressa ja ensin on vastassa lauantaina JS Hercules Tellushallissa.

Jaro pelasi pitkäperjantaina edellisen harjoitusottelun, jolloin vastassa oli VPS Vaasassa. Ottelu oli pitkään tasainen, mutta vaihtojen myötä Jaron ote pelistä pääsi hieman herpaantumaan ja VPS iski ottelun loppuhetkillä kaksi maalia voittaen ottelun lukemin 3-0.

VPS-ottelussa Jaro pääsi käyttämään laajaa pelaajarinkiä. Pari peliä sivussa ollut Seth Paintsil teki paluun kentille, kuten lähes koko alkuvuoden loukkaantuneena ollut Jonas Emet. VPS-ottelussa ainoastaan Paintsil, Kim Böling ja Sasa Jovovic pelasivat täydet minuutit.

Kakkoseen valmistautuva oululainen JS Hercules tiedotti kotisivullaan saaneensa torstaina viisi uutta pelaajaa Espanjasta. Uudet pelaajat ovat mukana jo ottelussa Jaroa vastaan.

FF Jaron pelaajatilanne

Joukkueen terveystilanne on hyvä. Axel Vidjeskog on edelleen loukkaantuneena. Vidjeskogin lisäksi Pavle Milosavljevic jättää ottelun väliin lievän vamman vuoksi. Severi Kähkönen ja Anthony Olusanya pelaavat B-junioreiden ottelussa viikonloppuna.

Trinidadilainen laitapuolustaja Kareem Moses saapui pääsiäisenä Jaron testiin ja on harjoitellut tämän viikon joukkueen kanssa. Moses pääsee näyttämään taitojaan lauantaina kotiyleisön edessä.

Otteluinfo

FF Jaro - JS Hercules
Milloin: lauantaina 7.4.2018, klo. 13.15
Missä: Tellushalli