Evästeasetukset

Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.

Skip to content

Jaro menetti kahden maalin johdon loppuhetkillä

Jaro näytti ottavan kauden ensimmäisen kotivoittonsa Niklas Storbackan valmentamana, mutta 2-0-johto vaihtui loppuhetkillä tasapeliksi lukemin 2-2 (1-0). Petter Meyer rankaisi entistä seuraansa yliajalla.

Jaro lähti hakemaan kauden ensimmäistä kotivoittoaan. Väliaikaisena valmentajana toiminut Niklas  Storbacka ei ollut tehnyt isoja muutoksia miehistöön. Serge Atakyi nousi ensimmäistä kertaa tällä kaudella avauskokoonpanoon ja Jonas Emet pelasi keskikentän pohjalla.

Ottelun ensimmäinen paikka tuli kymmenen minuutin kohdalla, kun Valmir Seferi laukoi hyvästi paikasta, mutta ohi. Heti perään Johan Brunell ehti peittämään rangaistusalueen sisältä lähteneen laukauksen.

20 minuutin pelin jälkeen kentän parhaimpiin kuulunut Serge Atakayi ohitti puolustajan ja hänet kaadettiin rangaistusalueella. Atakayin ja kotiyleisön suureksi hämmästykseksi erotuomari Lassi Siukkola nosti Atakayille keltaisen kortin filmaamisesta.

26. minuutilla Atakayi ohitti jälleen puolustajan ja antoi erinomaisen syötön pilkun tuntumaan Markus Kronholmille, joka laukoi kuitenkin avopaikasta taivaan tuuliin.

Jaro siirtyi johtoon 37. minuutilla. Atakayi oli jälleen vahvasti mukana ja hän tarjoili Alberto Alvarado Morinille paikan rangaistusalueen sisällä. Lassi Luoto rikkoi Morinia tilanteessa ja tuloksena Jarolle rangaistuspotku. Jonas Emet laukoi Jaron varmasti 1-0-johtoon.

Emetin maali jäi ensimmäisen puoliajan ainoaksi osumaksi.

Jaro siirtyi kahden maalin johtoon, kun toinen puoliaika oli vanhentunut vain kuusi minuuttia. Vieraat menettivät pallon vaarallisessa paikassa ja Kronholm sai pelattua Papa Niangin läpiajoon. Niang ei erehtynyt vaan laukoi pallon alakulmaan ja Jaro johti 2-0.

Vieraat eivät kuitenkaan missään vaiheessa luovuttaneet ja GrIFK otti pallonhallinnan itselleen Jaron keskittyessä vastaiskuihin.

Jaro oli siirtyä jo kolmen maalin johtoon 65. minuutilla. GrIFK:n maalivahti Johannes Ström lahjoitti pallon Niangille, joka jatkoi nopeasti Atakayille. Atakayi pääsi pienen kimpoilun jälkeen laukomaan hyvästä paikasta, mutta Ström paikkasi virheensä ja torjui hyvin matalan laukauksen.

Vieraiden kavennus tuli 78. minuutilla. Jarolla oli hyvä vastaisku, mutta vaihdosta sisään tullut Seth Paintsil aikaili turhaan ja tilanne kuivui kasaan. Toisessa päässi Samuel Langhoff ei miettinyt, vaan laukoi upeasti reilusta 20 metristä pallon yläkulmaan tilanteeksi 2-1.

Kavennusmaalin jälkeen Jarolla oli muutama paikka sinetöidä ottelu. Niang pelasi uudemman kerran Atakayin puolittain läpi, mutta tällä kertaa vasemman jalan laukaus painui vain aavistuksen ohi.

Pelikellon näyttäessä jo täyttä aikaa pääsi Niang kikkailemaan itsensä tekopaikkaan. Niang yritti ehkä aavistuksen turhan kaunista maalia ja pallo kimposi puolustajasta hänen käteensä ja GrIFK selvisi.

Kun pelattiin jo lisäaikaa, nähtiin kaksi merkittävää tapahtumaa. Ensin Valmir Seferi taklasi rumasti Kyle Curingaa, mutta selvisi kuin ihmeen kaupalla keltaisella kortilla.

Vain hetkeä myöhemmin entinen Jaro-kärki Petter Meyer taikoi tasoituksen. Pitkä syöttö ei näyttänyt vaaralliselta, mutta Meyer ehti palloon ennen Curingaa. Kun Brunell liukastui, pääsi Meyer laukomaan pallon tarkasti Öhbergin ulottumattomiin loppulukemiksi 2-2.

Ottelun jälkeen Petter Meyer pelasi oli tietenkin iloinen joukkueensa tultua takaa tasoihin.
– Kun mietin ennen kautta että vielänkö jatkan uraani, vaikuttivat Jaro-pelit aika paljon päätökseen. En tiedä oliko ylimääräistä motivaatiota, mutta todella kivaa tämä oli.

– Teimme pari lapsellista virhettä ja Jaro pääsi kahden maalin johtoon. Jaro oli ehkä yllättävänkin varovainen toisen maalin jälkeen. Tasoituksen aikaan ottelun olisi pitänyt olla melkein jo ohi, mutta pääsin vielä palloon. Brunell taisi vähän liukastua ja tuntui tietysti hienolta viimeistellä, Meyer kertoi.

Jaron maalilla jälleen hyvän ottelun pelannut Emil Öhberg oli pettynyt voiton karattua.
– Ensimmäisellä puoliajalla minulla oli jonkin verran tekemistä, mutta se tuntui ihan hyvältä. Puolustimme vähän normaalia alempana, mutta se meni ihan ok. Tämä tuntuu todella raskalta, mutta tämmöistä jalkapallo on. Mielestäni meidän olisi pitänyt pystyä ottamaan tästä kolme pistettä, Öhberg mietti.

GrIFK:n valmentaja Rami Luomanpää jakoi kiitosta joukkueensa työmoraalille.
– Lopputulos tyydyttää tällaisen nousun jälkeen. Jaro pelaa mielestäni sarjan parasta jalkapalloa, tai sillä on ainakin kyky pelata todella hienoa jalkapalloa. Tänään olosuhteet vaikuttivat varmasti siihen, ettei ihan parasta nähty. Me olemme mielestäni hyvä joukkue prässäämään ja saamaan sitä kautta tilanteita, mutta siinä ei tänään ihan onnistuttu. Pystyimme kuitenkin luomaan vähintään yhtä paljon paikkoja kuin Jaro. Teimme kaksi pahaa virhettä, joista rokotettiin. Olen ylpeä, että pystyimme taistelemaan viimeiseen asti. Tahtotila oli ehkä se ratkaiseva ero, meillä se oli todella korkealla. Oli hienoa avata pistetili vieraissa, Luomanpää sanoi.

Tilapäisesti Jaron valmentajana toiminut Niklas Storbacka harmitteli keskittymisen herpaantumista.
– Tämä näytti siltä, miltä pelit ovat tavanneet tällä kaudella näyttää. Emme pysty pitämään keskittymistä koko ottelun ajan. Olisko lopussa pitänyt tulla punainen tai keltainen, mutta olennaista on että keskittymisemme herpaantui hetkeksi. Meillä oli 4-5 todella hyvää paikkaa, joista olisi pitänyt ratkaista peli. Mutta tämmöistä se on, jos et itse tee, tapaa vastustaja tehdä.

– Tarkoitus oli aloittaa prässi keskikentän kaaren yläpuolella, mutta se ei toiminut ollenkaan ensimmäisellä puoliajalla, vaan valuimme liian alas. GrIFK satsasi lopussa ylös ja tarkoitus oli käyttää Paintsilin nopeutta hyväksemme, mutta syötöt eivät olleet riittävän hyviä. Jamar Dixon sai tällin ja hänen oli pakko tulla vaihtoon. Peli oli mielestäni ihan hyvin kontrollissa lopussa, mutta yksi tilanne voi riittää. Kopissa näki, että pelaajat ottivat tämän raskaasti, mutta meidän täytyy katsoa eteenpäin.