Jaro taipui AC Oululle

AC Oulu vei pisteet Länsikentältä ja varmisti samalla neljännen sijan Ykkösessä. Ottelun päättyi lukemiin 1-3 (0-1).

Calle Löfillä ei ollut tähän otteluun juurikaan puolustajia valittavanaan, kun Pavle Milosavljevic, Oskar Sandstöm ja Hassoma Bino Bamba olivat pitkäaikasloukkaantuneiden lisäksi sivussa. Löf oli ratkaissut puolustajapulan siirtämällä Jonas Emetin toppariksi ja Kevin Larssonin oikeaksi puolustajaksi.

Ottelun ensimmäinen maali nähtiin 9. minuutilla, kun Sharp Räsäsen keskitys näytti päättyvän Jaron purkuun, mutta Larssonin purkupallo osui suoraan päin Emetiä. Pallo tippui kuin lahjana Alberto Alvarado Mornille, jolla oli helppo työ siirtää AC Oulu 0-1-johtoon.

Ensimmäisellä puoliajalla ei juhlittu maalipaikoilla. Morinille rakennettiin toinenkin paikka, kun meksikolainen pääsi tälläämään Niilo Hautalan hyvästä syötöstä reilusta kymmenestä metristä, mutta sillä kertaa selvästi yli.

Jaron osalta lähimpänä maalintekoa oli Christian Eissele, joka ensin pääsi puskemaan Emetin vapaapotkusta, mutta Johannes Wentin venytti pallon riman alta kulmapotkuksi. Vielä puoliajan loppupuolella Larssonin pitkä pystysyöttö tavoitti Eisselen, joka laukoi Wentinin käsien kautta tolpan ulkoreunasta kulmapotkuksi.

Molemmat joukkueet joutuivat tekemään tauon aikana jo yhden vaihdon. Sharp Räsänen loukkaantui AC Oululta ja Jarolta Seth Paintsil joutui jättämään pelin kesken ensimmäisen puoliajan aikana. Paintsilin tilalle tuli Viktor Strömbäck.

Toinen puoliaika oli pitkään tasainen. Morinilla oli erinomainen tilaisuus viedä Oulu jo kahden maalin johtoon, kun Ramadingaye tarjoili hänelle erinomaisen paikan, mutta Öhberg pelasti Jaron loistavalla torjunnallaan.

Jaro nousi ottelussa tasoihin 65. minuutilla, kun Eissele pääsi laukomaan muutamasta metristä Kousidisin syötöstä. Wentin torjui hienosti jaloillaan, mutta Kula oli ensimmäisenä irtopallossa ja laukoi tilanteeksi 1-1.

Jaro ei kuitenkaan päässyt nauttimaan tasoituksesta kauaa, sillä vain viisi minuuttia myöhemmin Morin kuritti jälleen viime kauden seuraansa. Tuomas Mustosen keskitys tuli Emetin ohi ja Morin pääsi rangaistusalueella palloon. Morin nosti pallon Larssonin pään yli ja laukoi sen jälkeen komean laukauksen vasemmalla jalallaan aivan etuyläkulmaan tilanteeksi 1-2.

Vieraat ratkaisivat ottelun lopullisesti 82. minuutilla. Morin avasi hyvällä syötöllä Jaron puolustuksen ja Ramadingaye pääsi läpiajoon. Ramadingaye tarjoili vielä viereen Hannes Seikkalalle pallon tyhjän maalin eteen ja Seikkala laukoi loppulukemiksi 1-3.

Kaksi maalia Jaron verkkoon iskenyt Alberto Alvarado Morin oli ottelun jälkeen iloinen ja esitteli myös kehittynyttä englannin kielen taitoaan.
- Olen tietenkin tyytyväinen ja tämä oli joukkueena hyvä peli. Kolme pistettä oli tärkeintä. Tämä kenttä on hieman hankala pelata, joten täällä tärkein taktinen asia on taistella jokaisesta pallosta. Ensimmäisessä maalissa pallo kimposi yhtäkkiä minulle ja sain tehtyä helpon maalin. Toinen maalini oli mielestäni hieno. Sain nostettua pallon Larssonin yli ja laukaus onnistui hienosti. En halunnut mitenkään erityisesti näyttää Jarolle osaamistani, sillä Jaro on edelleen sydämessäni ja minulla on täällä hyviä ystäviä. Mutta pelaan nyt AC Oululle ja jalkapallo on tällaista, iloinen Morin kertoi.

Niin ikään Jaroa edellisellä kaudella edustanut Josue Soto kertoi polvensa olevan nykyään hvässä kunnossa.
- Polveni tuntuu koko ajan paremmalta. Minulla on kuitenkin ollut hankaluuksia ottelukunnon kanssa. En yksinkertaisesti ole siinä kunnossa, että pystyisin pelaamaan vielä isoja minuutteja. Minun täytyy yrittää ottaa kaikki mahdollinen irti niistä minuuteista, jotka nyt saan, Soto sanoi.

Thomas Kula harmitteli, ettei joukkue pystynyt tarjoamaan kotiyleisölle voittoa kauden viimeisessä kotiottelussa.
- Ensimmäinen maali oli vähän epäselvä. Tasoituksen jälkeen ajattelimme, että meillä on hyvä vaihde, mutta valitettavasti AC Oulun toinen maali tuli melko nopeasti. Harmi näiden noin 400 katsojan kannalta, ettemme pystymme voittamaan. Tällä kentällä olosuhteet ovat aika hankalat, mutta se on sama molemmille joukkueille, Kula kommentoi.

AC Oulun valmentaja Rauno Ojanen oli tyytyväinen ottelun jälkeen.
- Olen todella tyytyväinen peliin. Jaro on erittäin vaikea vastustaja. Voitolla varmistimme samalla neljännen sijan. Edellisen pelin 4-0-tappio Jaroa vastaan oli meille sopiva motivaattori. Meillä kausi on ollut melkoista vuoristorataa ja tänäänkin meiltä puuttui paljon kokeneita pelaajia. Arvelimme, että Jaron pelaajista ei tunnu kivalta lopettaa kautta tällä kentällä ja me olemme yleensä hyviä tekonurmella. En minä ole Morinilta nähnyt tuollaista vasemman jalan laukausta Oulussa kertaakaan kuin toisessa maalissa, se oli hieno maali.

- Meiltä aina odotetaan, että joukkueen pitäisi olla kärjessä, mutta mielestäni se ei ole realismia. Kun emme ole kahden kärjessä, on se sitten aina valmentajan vika. Olen äärimmäisen tyytyväinen tähän neljänteen sijaan. On lisäksi pakko sanoa, että mielestäni on sääli että tässä sarjassa on yksi joukkue, joka ei näytä kunnioittavan sarjaa ollenkaan. Tuloksista voi päätellä, mitä joukkuetta tarkoitan, Ojanen kertoi.

Calle Löf ei ollut tyytyväinen koko joukkueensa asenteeseen ottelussa.
- Tuntui, että AC Oululla oli kentällä enemmän pelaajia, jotka olivat päättäneet taistella pisteistä tänään. Tuntui hyvältä saada tasoitus, mutta samalla tuntui hieman epävarmalta, koska menetimme paljon palloja pelissä. Menetysten jälkeen AC Oulu pääsi usein vastahyökkäyksiin. Kyllä neljännen sijan tavoitteleminen olisi pitänyt riittää motivoimaan pelaajia tänään. Pavle Milosavljevic, Oskar Sandström ja Hassoma Bino Bamba ovat kaikki kärsineet polvivammoista viikon aikana, eivätkä he olleet tänään pelikuntoisia, Löf sanoi.

Äänestä Fanien vuoden pelaaja

Sinulla on mahdollisuus äänestää Fanien vuoden pelaaja -palkinnon voittajaa täällä.

1-3

8' Alvarado Morin Jesus Alberto 0-1
64' Kula Thomas 1-1
69' Alvarado Morin Jesus Alberto 1-2
81' Seikkala Hannes 1-3

FF Jaro

6 Kronholm Markus
7 Kula Thomas
8 Niang Papa Amadou
9 Eissele Christian
10 Emet Jonas
15 Moore Walter 51'
17 Larsson Kevin
18 Kousidis Nikolaos
21 Chantzopoulos Charalampos
25 Öhberg Emil
30 Paintsil Seth
36' Strömbäck Viktor

Vaihtopelaajat
2 Bamba Hassoma Bino
4 Milosavljevic Pavle
20 Sandström Oskar
26 Strömbäck Viktor
22 Backlund Pontus
24 Forsman Marcus
19 Ihalainen Jusa

AC Oulu

3 Mustonen Tuomas
79' Seikkala Hannes
4 Auvinen Eero-Matti 10'
9 Alvarado Morin Jesus Alberto 66'
13 Hautala Niilo
16 Lappalainen Aleksi
19 Leppälä Samuli 39'
22 Räsänen Sharp
30' Aallikko Jere
24 Tangko George Junior
60' Soto Josue
29 Tavares Silva Jair
30 Wentin Johannes
32 Ramadingaye David

Vaihtopelaajat
12 Särkelä Juuso
17 Aallikko Jere
18 Soto Josue
31 Bohui Christian
55 Seikkala Hannes