Jarolle komea voitto SJK:sta

FF Jaro otti komean voiton SJK:sta Suomen Cupin lohkovaiheen ottelussa. Georgios Katidis alusti Jaron molemmat maalit ottelun alkuhetkillä. Loppulukemat merkittiin 2-1 (2-0).

Jaro aloitti ottelun 4-4-1-1-muodostelmalla. Puolustuslinjan muodostivat Walter Moore, Charalampos Chantzopoulos, Hassoma Bino Bamba sekä Kevin Peth. Keskikentän keskustassa aloittivat Thomas Kula sekä Adam Vidjeskog. Papa Niang oli keskikentän oikealla laidalla ja Kevin Larsson vasemmalla. Georgios Katidis oli keskikentällä hyökkäävässä roolissa Joakim Häggblomin hoitaessa keskushyökkääjän tehtävät.

Ottelun ensimmäinen vartti oli todella viihdyttävää jalkapalloa ja tilanteita nähtiin molemmissa päissä. Muutaman minuutin pelin jälkeen Aristote Mboma pääsi karkuun Jaron puolustukselta, mutta Emil Öhberg torjui läpiajon jaloillaan. Seuranneesta kulmasta parikin vieraiden pelaajaa oli unohtunut vapaaksi takatolpalle, mutta Mehmet Hetemaj ei saanut palloa maaliin.

Sen jälkeen Jaro teki kaksi nopeaa maalia Katidisin toimiessa pääarkkitehtinä. Kuudennella minuutilla Walter Mooren keskitys löysi rangaistusalueen sisältä Katidisin, joka malttoi rauhassa syöttää vielä taaksepäin Vidjeskogille, joka laukoi puolustajan kautta pallon maaliin.

Kahden minuutin päästä pallo oli jälleen vieraiden maalissa, kun Jaro pääsi nopeaan vastahyökkäykseen. Kulan hyvä syöttö lähetti Katidisin vauhtiin vasemmalta ja kreikkalaisen täydellinen syöttö vapautti Häggblomin läpiajoon, eikä tämä erehtynyt vaan laukoi pallon viileästi ohi Mihkel Aksalun tilanteeksi 2-0. Maali oli Häggblomille jo kolmas kahdessa Cupin ottelussa.

SJK ei häkeltynyt nopeista maaleista, vaan vieraat pitivät palloa selvästi enemmän ja se pystyi rakentamaan vaarallisia tilanteita Jaron päähän. Rakenteluvaiheessa SJK toi laitapuolustajat lähelle keskustaa ja se tuotti Jarolle ongelmia. Vieraat saivat pelattua pallon usein Jaron muodon sisään, jonka seurauksena Jaron puolustuslinjalla piti kiirettä.

Kristian Heames peräänkuulutti ennen ottelua taistelua ja joukkueen eteen pelaamista, ja koko joukkue toteutti valmentajansa pyyntöä erinomaisesti.  Alun jälkeen Jaro pystyi pitämään SJK kauempana aivan huippupaikoilta ja erinomaisen ottelun pelannut Öhberg toimi viimeisenä lukkona.

Toisesta puoliajasta tuli Jaron osalta puolustustaistelu. SJK loi painetta Jaron päähän, mutta hurjasti taistellut kotijoukkue pystyi pitämään maalinsa puhtaana aina 83. minuutille saakka. Jaron rangaistusalueella oli nähty jo pari tilannetta, joista vieraat vaativat rangaistuspotkua ja seitsemän minuuttia ennen loppua erotuomari Toni Pohjoismäki vei pallon pilkulle Kulan rikkeen jälkeen. Mehmet Hetemaj laukoi pallon varmasti maaliin ja tilanne oli 2-1.

SJK oli vielä yliajalla enemmän kuin lähellä tasoitusta, kun Elias Ahde laukoi tolpasta kimmonneen pallon verkkoon, mutta Ahde oli tilanteessa paitsiossa ja kotiyleisö sai huokaista helpotuksesta.

Ottelu päättyi Jaron komeaan 2-1-voittoon ja Jaro on ottanut täydet pisteet molemmista Cupin otteluista ja on hyvissä asemissa omassa lohkossaan.

Jaron valmentaja Kristian Heames oli syystäkin tyytyväinen voittoon.
- Kova ottelu, todella kova. Tiesimme, että vastaan tulee ehkä Suomen paras joukkue. Sanoin pelaajille ennen peliä, että voittaaksemme meidän on juostava enemmän kuin he ja puolustettava kovemmin. Meidän piti myös pystyä käyttämään omat paikkamme, sillä uskoimme voivamme haavoittaa heitä pallollisena. Kun pelaa näin hyvää joukkuetta vastaan ja joutuu puolustamaan noin paljon, tarvitaan aina vähän tuuriakin. Joakim Häggblom pelasi fantastisen ottelun. Täytyy pitää mielessä, että hän pelasi viime kaudella Kolmosessa ja nyt vastassa oli yksi Suomen parhaita joukkueita.

Myös Georgios Katidisin Jaro-debyytti sai vuolaat kehut valmentajalta.
- Hänen laatunsa näkyy hänen pelistään. Katidisin kosketus on erinomainen ja hän on usein päättänyt ratkaisunsa jo ennen kuin saa pallon. Hän on myös taktisesti hyvällä tasolla ja tekee töitä joukkueelle, Heames kommentoi Katidisin ensiesiintymistä.

Katidis oli myös itse tyytyväinen ottelun antiin.
- Tämä oli todella kova peli ja vastassa oli hyvä joukkue. Taistelimme koko joukkueena ja tämä oli hyvä voitto. Olen myös ihan tyytyväinen omaan peliini. Ainakin hallissa peli on nopeampaa kuin mihin olen tottunut. En ole aiemmin pelannut tekonurmella ja tällaisella alustalla jokainen syöttö on hyvä, jolloin ottelun tempo nousee korkeaksi. Toivottavasti voimme jatkaa samalla tavalla, Katidis kertoi.

2-1

5' Vidjeskog Adam 1-0
7' Häggblom Joakim 2-0
82' Hetemaj Mehmet 2-1

FF Jaro

2 Bamba Hassoma Bino
58' Messenger Brock
5 Häggblom Joakim
4 Peth Kevin 48'
6 Chantzopoulos Charalampos
7 Kula Thomas
8 Niang Papa Amadou
73' Hotta Antonio
15 Moore Walter
16 Vidjeskog Adam 43'
45' Kronholm Markus
17 Larsson Kevin
21 Katidis Georgios
25 Öhberg Emil

Vaihtopelaajat
11 Kronholm Markus
9 Hotta Antonio
13 Nzeh Obinna
20 Messenger Brock
23 Ström Johannes
3 Strömbäck Viktor

SJK

4 Dorman Richard
26' Aromaa Arttu
6 Hradecky Matej
8 Laaksonen Johannes 40'
10 Ions William Greenwell
11 Hradecky Tomas
15 Klinga Matti 56'
84' Lidman Emil
16 Valakari Onni
21 Vales Gonzalez Marcos
23 Mboma Aristote 22'
65' Ahde Elias
33 Aksalu Mihkel
58 Hetemaj Mehmet

Vaihtopelaajat
5 Tikkanen Ville
20 Aromaa Arttu
25 Ahde Elias
26 Sarajärvi Jesse
31 Valakari Paavo
42 Lidman Emil