OPS voittoon toisen puoliajan tehokkaalla alulla

Keskiviikkoiltana FF Jaro ja oululainen sarjanousija OPS pelasivat kauden avauskierroksen rästiottelunsa pois. Jaro meni johtoon heti ottelun alussa kun Christian Eissele antoi kotijoukkueelle salama-alun neljännen minuutin maalillaan. Tämän jälkeen peli hieman tasoittui ja myös OPS sai luotua omia paikkojaan. Vajaat 10 minuuttia ennen puoliajan päätöstä iski Eissele toistamiseen vieden Jaron 2-0-johtoon. Jakson lopussa Jarolla oli hyvä paine oululaisten kenttäpäädyssä mutta lisämaaleja ei nähty. OPS suoritti jakson lopussa vaihdon kun sääntöjen rajamailla taistellut toppari Augustine Jibrin otettiin vaihtoon miehen pelattua jo pitkään keltainen kortti allaan.

Toisella jaksolla kentälle asteli sisuuntunut oululaisnippu. Vajaat 10 minuuttia oli pelattu kun OPS pelasi ristipallolla pirteästi esiintyneen Oskari Rounajan läpi eikä 19-vuotias nuorukainen erehtynyt vaan sijoitti pallon varmasti ohi vastaan tulleen Jaro-vahti Johannes Strömin. Jatkoa seurasi vain kolme minuuttia myöhemmin: Jälleen pallo oikeaan laitaan jossa Rounaja ohitti Kevin Pethin rangaistusalueella. Peth joutui rikkomaan vikkelää laitalinkkiä rangaistuspotkun arvoisesti. Thiago Trindade asteli pallon taakse ja sijoitti pallon varmasti ohi Strömin. Salamakäännös sai kruununsa vajaat kymmenen minuuttia myöhemmin kun Trindade iski pallon jo toistamiseen ohi Strömin. Syötön maaliin tarjoili upean ottelun pelannut Rounaja. Jakson lopussa Jaro haki tasoitusta mutta Bino Bamban yritys metristä meni yli maalin ja Markus Kronholmin tykki pamahti OPS-vahti Juhani Pennasen käsien kautta ylärimaan.

- Meillä on nyt edessä vakava itsetutkiskelun paikka. Tämä on jo toinen kerta kun menetämme kahden maalin johdon. Seuraava peli on jo lauantaina joten ei tässä auta muuta kuin katsoa tilanteita videolta ja mennä eteenpäin, sanoo Jaro-valmentaja Kristian Heames.

- Kaksi maalia ei lohduta yhtään kun joukkue ei voita. Osittain tässä on kyse meidän pelaajien tekemistä virheistä, osittain vika on varmasti myös henkinen, pohtii Jaron molemmat maalit viimeistellyt Eissele joukkueen hukattua nyt toistamiseen kahden maalin johdon.

- Tämä voitto on meille seurana upea ja olen henkilökohtaisesti äärimmäisen tyytyväinen tulokseen. Jaro on loistava joukkue ja heitä vastaan on äärimmäisen vaikea pelata, pohti puolestaan OPS-manageri Miika Juntunen.

2-3

4' Eissele Christian 1-0
35' Eissele Christian 2-0
54' Rounaja Oskari 2-1
56' Trindade De Moura Thiago 2-2
63' Rounaja Oskari 2-3

FF Jaro

1 Ström Johannes
2 Bamba Hassoma Bino
70' Sandström Oskar
3 Messenger Brock
5 Peth Kevin
64' Moore Walter
6 Kronholm Markus
7 Kula Thomas
9 Eissele Christian
16 Vidjeskog Adam
73' Häggblom Joakim
21 Chantzopoulos Charalampos
24 Remesaho Joni
30 Paintsil Seth

Vaihtopelaajat
11 Häggblom Joakim
15 Moore Walter
17 Larsson Kevin
19 Vidjeskog Axel
20 Sandström Oskar
23 Hotta Antonio
25 Öhberg Emil

OPS

1 Pennanen Juhani
5 Moilanen Jere
6 Orishani Felix
7 Juntunen Matias
80' Koskinen Eelis
8 Trindade De Moura Thiago
9 Rounaja Oskari 76'
90+00' Ulander Antti
14 Belov Konstantin 66'
21 Jibrin Augustine 36'
43' Hussaini Adaji
25 Nzekwe Kelechi Michael
11 Ouattara Boliguiibya 79'
15 Guero Seidou

Vaihtopelaajat
2 Ulander Antti
12 Rodrigues Dennys
16 Juntunen Joona
17 Säily Samuel
18 Koskinen Eelis
20 Haapala Arttu
22 Hussaini Adaji