Selkeästi fokusoituneempi FF Jaro aloitti ottelun KuPS:ia vastaan Kuopiossa. Vastus oli kuitenkin liian kova ja KuPS sinetöi voittolukemat 3–0 (1–0).
Valmentajakaksikko teki IF Gnistania vastaan hiljattain hävityn pelin jälkeen neljä muutosta aloituskokoonpanoon. Aron Bjonbäck tuli puolustukseen Jim Myrevikin tilalle, Oliver Kasskawo korvasi Adam Widjeskogin ja Joas Vikström Ville Vuorisen keskikentällä. Rudi Vikström pelasi loukkaantuneen Linus Zetterströmin tilalla hyökkäyksessä.
Heti ottelun alkuvaiheilla Mats Pedersen sai kyynärpääiskun kasvoihinsa ja joutui hoidettavaksi kentän laidalle. Kotijoukkueella oli ottelun alussa selkeä ote pelistä, jolloin joukkue eteni erityisesti vasemmalla laidalla. Kaksikko Antwi hja Nii Armah ohittivat kerta toisensa jälkeen Aron
Bjonbäckin, mutta puolustus onnistui tuurilla ja taidolla selvittämään tilanteet.
KuPS sai ensimmäisellä puoliajalla useita kulmapotkuja, joista ei kuitenkaan tullut tulosta, mutta Jaro joutui kotijoukkueen prässin vuoksi puolustamaan matalalla, eikä päässyt luomaan paikkoja. Joukkue pystyi kuitenkin pitämään palloa pitempiä jaksoja, mutta avauksissa syötöt löysivät harvoin perille ja KuPS pystyi katkaisemaan nousut.
34. peliminuutilla KuPS pääsi nopeaan vastahyökkäykseen Jaron hyökkäyksen jälkeen ja pallo pelattiin nopeasti Gustav Engwallille, joka vaihtoi välittömästi puolta vapaana olleelle Bob Nii Armahille. Armah otti pallon haltuunsa, harhautti puolustajan ja sijoitti pallon tyylikkäästi takatolpalle passiivisen Vitsin taakse. Kotijoukkue johti ottelua täysin oikeudenmukaisesti 1–0.
Ottelukuva pysyi samana jakson loppuun saakka ja vaarallisin tapahtuma oli Senne Vitsin ja Bob Nii Armahin välinen yhteentörmäys. Onneksi kumpikin selvisi tilanteesta pelkällä säikähdyksellä.
Tauolle siirryttiin KuPS:n johtaessa 1–0.
Toisella puoliajalla Jaro joutui prässäämään korkeammalta, missä onnistuttiinkin useamman kerran. Tämä antoi kuitenkin samalla tilaa KuPS:n vastahyökkäyksille. Jo 50. peliminuutilla pallo oli jälleen Jaron verkossa, asialla oli toistamiseen ottelun sankari Bob Nii Armah. Saku Heiskanen antoi oikealta laidalta korkean keskityksen, johon Aron Bjonbäck ei saanut päätään. Pallo päätyi Armahille, joka sijoitti pallon jälleen upeasti maaliin. KuPS johti ottelua lukemin 2–0.
5 minuuttia myöhemmin Jaro teki tuplavaihdon. Joas Vikström ja Aron Bjonbäck jättivät kentän, tilalle tulivat Ville Vuorinen ja Jim Myrevik.
Sekä Vuorinen että Myrevik pelasivat pirteästi. KuPS alkoi pelata aikaa ja Jaro pystyi prässäämään korkeammalta ja saivatkin aikaan muutamia puolittaisia paikkoja. 59. peliminuutilla Vuorinen antoi keskityksen, johon Rudi Vikström ei aivan osunut, vaan puski pallon maalin ohi.
Muutamaa minuuttia myöhemmin oli Myrevikin vuoro yrittää vetoa boksin rajalta, mutta matala veto ei aiheuttanut suurempia hankaluuksia KuPS:n maalivahti Kreidlille.
68. peliminuutilla Jaro suoritti jälleen tuplavaihdon. Tällä kertaa Oliver Kasskawon tilalle tuli Adam Widjeskog ja Herman Sjögrellin tilalle Kaius Hardén.
Vain hetkeä myöhemmin Hardén sai paikan, kun hän kikkaili pallon kanssa juuri boksin ulkopuolella. Hänen yrityksensä osui kuitenkin puolustajaan, seurauksena tulokseton kulma.
Kaksi minuuttia myöhemmin KuPS kontrasi jälleen. Jim Myrevik joutui rikkomaan tilanteessa. Hän sai varoituksen ja kotijoukkue sai vapaapotkun muutamaa metriä rangaistusalueen rajalta. Vapaapotku päätyi suoraan Vitsille, joka torjui tilanteen kulmaksi.
Jaro loi vielä yhden vaarallisen paikan hyvän pelaamisen jälkeen. Hyökkäys päättyi Fabian Nessin laukaukseen, mutta veto meni aivan taaemman tolpan ulkopuolelle.
Jaro suoritti vielä yhden vaihdon, kun Emmanuel Mendy korvasi Rudi Vikströmin hyökkäyksessä. Jaron korkea prässi oli ajoittain tehokasta, mutta mahdollisti myös vastahyökkäykset. Ottelun viimeinen maali syntyi Valentin Gascin vapautuessa keskiviivalla. Gasc eteni nopeasti kohti maalia ja harhautti boksissa sekä Erik Gunnarssonin että Senne Vitsin, ja sijoitti pallon varmasti toisen tolpan viereen ja vahvisti voittolukemiksi 3–0.
Jaron pitkä vierasottelujakso päättyi tähän iltaan ja joukkue kohtaa jo tulevana lauantaina IFK Mariehamnin aidossa jumbotaistelussa kotonaan Project Liv Arenalla.