FF Jaro sai unelma-alun heinäkuulle, kun se kaatoi hurjan taistelun jälkeen Ilveksen lukemin 2-1 (2-0). Jaron maaleista avauspuoliajalla vastasivat Herman Sjögrell sekä Rudi Vikström. Toisesta puoliajasta tuli Jarolle puolustustaistelu, mutta Senne Vitsin johdolle joukkue kesti ja ottelu päättyi Jaron voittojuhliin.
Jaro joutui tekemään avauskokoonpanoonsa viime hetken muutoksen, kun Erik Gunnarssonin paikan otti Ville Vuorinen. Senne Vits aloitti maalissa. Puolustuslinjassa laitapuolustajina aloittivat Fabian Ness vasemmalla ja paluun kentille loukkaantumisensa jälkeen tehnyt Jim Myrevik. Keskuspuolustajina Johan Brunell sekä Michael Ogungbaro. Keskikentän pohjalla aloittivat Jesper Skau ja Oliver Kasskawo sekä Kaius Hardén heidän yläpuolellaan. Hyökkäyksessä laidoilla Ville Vuorinen ja Rudi Vikström. Herman Sjögrell palasi edellisten otteluiden tapaan hyökkäyksen keskellä.
Ottelu alkoi Ilveksen vahvalla hallinnalla ja Jaro puolusti ensimmäiset minuutit lähes koko joukkueen voimin oman rangaistusalueen tuntumassa.
Ensimmäinen laukaus maalia kohti nähtiin kuitenkin Jaron toimesta ja se olikin todella vaarallinen. Vuorinen pelasi pallon Kasskawolle noin 20 metriin ja tämän laukaus oli hyvä, mutta Faris Krkalic Ilveksen maalissa sai torjuttua eikä punapaidat ehtineet irtopalloon.
17. minuutilla Jaro järjesti upean tilanteen. Sjögrellin loistava ristipallo löysi rangaistusalueen kulmasta Nessin, joka antoi matalan syötön maalin eteen. Vikström oli ensimmäisenä pallossa ja sai laukauksen hieman vaikeasta asennosta, mutta Krkalic torjui jälleen hienosti.
24. minuutilla Ilves sai pallon jo Jaron maaliin. Popovitch laukoi matalan kudin, jota Vits ei saanut pidettyä ja Riski laukoi irtopallon maaliin, mutta oli tilanteessa paitsiossa.
Ottelun ensimmäisen puolituntisen teema oli se, että Ilves piti paljon palloa ja Jarolla usein vaikeuksia Ilveksen korkea prässin kanssa. Mutta niillä kerroilla, kun Jaro pääsi purkamaan prässin, antoi Ilves Jaron pitää palloa hyökkäysalueella yllättävän vapaasti. Jaro myös alkoi koko ajan löytää paremmin tiloja Ilveksen prässin ohittamiseen.
Yhdestä tuollaisesta tilanteesta nähtiinkin ottelun avausmaali 27. minuutilla. Jaro sai purettua prässin ja pelattua pitemmän hyökkäyksen. Lopulta Kasskawon oivaltava syöttö löysi vasemmalla vapaana olleen Nessin. Norjalainen antoi syötön rangaistusalueen rajalle. josta Sjögrell laukoi pallon maata pitkin maaliin ja tilanne oli 1-0.
Jaro oli todella siirtyä kahden maalin johtoon 29. minuutilla. Hardén sai pallon noin 20 metrissä ja syötti sen rangaistusalueen reunalle Vuoriselle. Vuorinen tarjoili maata pitkin noin kymmeneen metriin Vikströmille, joka laukoi maata pitkin, mutta Krkalic esitti jo kolmannen hyvän torjunnan ja piti numerot ennallaan.
37. minuutilla Jaro liikutti palloa hyvin ja Ness näki Vuorisen oikea-aikaisen liikkeen ja vapautti tämän hyvällä syötöllä. Vuorinen antoi päätyrajan tuntumasta pienen noston maaliin eteen ja pallo jäi pomppimaan hetkeksi vaarallisen vitosen viivalle, mutta Ilves selvisi.
Minuutin päästä pallo oli kuitenkin Ilveksen maalissa. Sjögrell antoi fantastisen syötön boksiin hyvän liikkeen tehneelle Vikströmille, joka ehti liukumaan palloon juuri ennen Krkalicia ja pallo pomppi maaliin ja Jaro johti 2-0.
43. minuutilla Jaro järjesteli jälleen hienon tilanteen. Sjögrellin kääntyminen pallon kanssa avasi Jarolle paljon tilaa. Sjögrell pelasi pallon Nessille ja Jarolla oli ylivoimahyökkäys. Ness tarjoili syötöllään Hardénin vapaaseen paikkaan rangaistusalueella, mutta Hardénin ensimmäinen kosketus jäi hieman jalkoihin ja niin laukaus vähän epäonnistui ja meni pari metriä ohi.
Jaro oli vielä kertaalleen lähellä osumaan ennen taukoa, kun Nessin kulmapotkun jälkeen Skaun yritys blokattiin, mutta pallo tippui vitosen kulmaan Vikströmille, joka laukoi hurjalla voimalla, mutta Krkalicin huikea refleksitorjunta vei pallon riman yli.
Ilves sai ensimmäisen huippupaikkansa avausjakson lisäajalla. Päätyrajan tuntumasta lähti syöttö takaviistoon, josta tuli laukaus, jonka Vits torjui upeasti jaloillaan. Irtopallo tuli Kangalle, jolla oli avopaikka, mutta Ogungbaro heittäytyi laukauksen eteen ja esti varman maalin.
Se oli avausjakson viimeinen tilanne ja Jaro pääsi tauolle kahden maalin johtoasemassa. Vaikka Ilves piti huomattavasti enemmän palloa, pelasi Jaro erinomaisen avausjakson ja pystyi luomaan useita tilanteita ja kotijoukkueen johto olisi voinut olla jopa isompi. PLA:lle saapuneet 2169 katsojaa lähettivät Jaron tauolle äänekkäiden suosionosoitusten saattelemana.
Jaro aloitti toisen puoliajan hyvin ennen kuin Ilves otti pelin haltuunsa.
50. minuutilla Vuorinen murtautui hyvällä harhautuksella rangaistusalueelle ja laukoi muutamasta metristä pienehköstä kulmasta matalan laukauksen, jonka Krkalic torjui jaloillaan kulmaksi.
54. minuutilla Jaro oli lähellä tehdä upean osuman. Jaro kierrätti palloa oikealta vasemmalle ja lopulta Sjögrellin täydellinen syöttö vapautti Hardénin nokikkain Krkalicin kanssa. Hardén yritti ohittaa maalivahtia matalalla laukauksella lähietäisyydellä, mutta loistavasti pelannut Krkalic torjui jalloillaan ja piti Ilveksen mukana pelissä.
Jaro teki ensimmäisen vaihtonsa tunnin kohdalla, kun Ville Vuorinen teki tilaa Aron Bjonbäckille. Bjonbäck pelasi ensimmäiset minuutit Vuorisen paikalla, mutta siirtyi sitten oikeaksi puolustajaksi ja Myrevik tuli vasemmalle ylös.
66. minuutilla Adam Widjeskog korvasi erinomaisen paluun kentille tehneen Myrevikin.
Toisen puoliajan alkuminuuttien jälkeen Jaro joutui käytännössä pelkästään puolustamaan, eikä kotijoukkue pystynyt enää käynnistämään omia hyökkäyksiään Ilveksen kovan prässin alla. Ilves sai myös useamman erikoistilanteen, joista Jaro selvisi.
75. minuutilla Ilveksen vaihtopelaajat olivat juonia kavennuksen. Raap antoi hyvän keskityksen, jonka Hytönen puski, mutta tolppa pelasti Jaron. Jatkotilanteessa Vits venyi hyvään torjuntaan ja tilanne rauhoittui.
78. minuutilla Jaro teki tuplavaihdon. Kentälle tulivat Joas Vikström sekä Felix Kass, joka korvasi Bjonbäckin. Bjonbäck sai heti kentälle tultuaan kovan iskun jalkaansa ja joutui lopulta tulemaan vaihtoon.
Heti vaihtojen jälkeen Ilveksen kavennus oli jälleen lähellä, mutta Vits torjui kulmapotkun jälkitilanteesta lähteneen kovan laukauksen.
Ilves loi valtavasti painetta Jaron päähän ja Jaro pyrki vain selviytymään. Vieraat löysivät jatkuvasti tiloja Jaron rangaistusalueen rajoilta ja laitapelaajat pääsivät yrittämään ratkaisusyöttöjä läheltä Jaron maalia. 84. minuutilla Kanga pääsi laukomaan pilkun tuntumasta, mutta Jaron onneksi metrin verran ohi.
Lopulta Ilveksen painostus tuotti tulosta 87. minuutilla. Vieraat hakivat pitkään paikkaa Jaron päädyssä ja lopulta Raap pääsi laukomaan huippupaikasta takaviistoon tulleesta syötöstä. Raap laukoi pallon varmasti verkkoon ja peli oli 2-1.
Ottelun loppuminuuteista tuli hurja taistelu. Ilves painoi pelin jatkuvasti Jaron maalille ja Jaro laittoi kaikki energian rippeet likoon puolustaessaan maaliaan. Useamman Jaro-pelaajan jalat kramppasivat, mutta jokainen pelaaja jatkoi väsymyksestä huolimatta loppuun asti.
Ilves oli vielä kertaalleen lähellä tasoitusta, kun pelattiin lisäajan neljättä minuuttia. Vaarallinen pusku kohti Jaron maali oli painua riman alle, mutta Vits sai kättään sen verran väliin, että pallo kimposi ylärimasta takaisin kentälle.
Kun lisäaikaa oli pelattu viisi minuuttia, tuli Jaron maalille jälleen yksi keskitys, johon Vits syöksyi väliin ja nyrkkeili pallon rangaistusalueen ulkopuolelle. Samassa erotuomari Oliver Reitala vihelsi ottelun päättyneeksi ja kotiyleisö huusi suoraa huutoa voiton kunniaksi Jaron pelaajien maatessa väsyneinä kentän pinnassa.
Senne Vits pelasi Jaron maalissa kauden selvästi parhaan ottelunsa ja fanipääty lauloi ottelun jälkeen belgialaisveskarin nimeä.
Jaro saa nyt kahden viikon ottelutauon ja seuraavaksi joukkueella on edessään kaksi kotiottelua Jaakon Päivillä. Sunnuntaina 19.7. Jaron vieraaksi saapuu FC Inter ja perjantaina 24.7. Jaro kohtaa SJK:n.